sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Pastapaistos ja helppo pähkinämureke

Pastapaistos ja helppo pähkinämureke 

Pastapaistokset on järjettömän käteviä tilanteisiin, kun haluat aika vähällä vaivalla maistuvaa lämmintä ruokaa. 

En tee näitä ikinä resepteillä, vaan heitän sekaan mitä tahansa löytyy, minkä voisi kuvitella maistuvan hyvältä.

Pastapaistos:

Alla kuva aineista joita sekaan heitin, eli tällä kertaa kastikkeeseen tuli: 
1 prk paseerattua tomaattia
1 prk tomaattimurskaa
1 prk isoja valkoisia papuja (butter beans)
muutama herkkusieni
valkosipulia
mustapippuria, suolaa, basilikaa, oreganoa
Pastana käytin tällä kertaa tuollaisia isoja putkilopastoja, mutta voi olla ihan mitä tahansa muotoa/variaatiota.
Kun kastike on hyvän makuiseksi todettua, eli maisteltu kunnolla, laita kuivaa pastaa uunivuokaan niin että vähän riittää tilaa sekoitella, 
sekoittele sitten kastike pastan sekaan huolellisesti, ettei jää ns. kuivia pastan osia esille.
Kaada päälle:
1 prk kaurakermaa
vegejuustoraastetta
ravintohiivaa

Pähkinämureke: 

Tämä Artisan Grainsin pähkinämureke (kuvassa pakkaus) on ihanan helppo ja maistuva mureke, jota joskus teen muiden ruokalajien kylkeen. Itsestään olisi aika kuiva setti, eli vaatii joko jotain kosteampaa lisuketta (esim. yllä oleva pastapaistos) tai kastikkeen.
Olen ostanut tätä https://www.fiksuruoka.fi -palvelusta muutaman kerran, ja tekeminen on varsin helppoa: Kaadat pussista murekeseoksen kulhoon, lisäät veden, sekoitat, annat turvota hetken ja kaadat murekemössön mukana tulevaan pahviseen paistoastiaan ja uuniin ohjeen mukaan.

P.s. Tämä toimii tosi hyvin myös maksalaatikon korvikkeena, eli jämät kannattaa paistaa pannulla margariinissa, ja tarjota lopputulos puolukkahillon kanssa! :)









perjantai 27. joulukuuta 2019

Seitankinkku jouluun


Seitankinkku joulupöytään


Olen jo muutaman vuoden tehnyt joka jouluksi 3-4 seitankinkkua tällä reseptillä, joka on saanut muutamia muokkauksiakin vuosien varrella, kuten saatatte kuvasta huomata. Alkuperäinen resepti on Inna Somersalon käsialaa kirjasta Yllin kyllin.

Nyt se on mielestäni erittäin hyvässä kuosissa, ja voi mennä pieleen ainostaan jos jää raa'aksi tai ylikypsyy(=kuivuu).

Tässä siis resepti tämän hetken muokkaustilanteen mukaisesti: 

Seitankinkku, 1 kpl (ehkä 6:lle hlölle?)


Sekoita seuraavat kuiva-aineet: 
4dl gluteenijauhoja
1 dl gramjauhoja (kikhernejauho)
1 dl soijajauhoja
1 rkl kasvisliemijauhetta
1/4 tl suolaa
0,5 tl garam masala -mausteseosta
0,5 tl sinappijauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
1/2 tl jauhettua inkivääriä
1 tl valkosipulijauhetta

Sekoita seuraavat kosteat aineet:
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl oliiviöljyä
2,5 dl vettä
1 rkl tomaattipyreetä

Sekoita kuivat ja kosteat aineet keskenään, vaivaa muutama minuutti voimallisesti (ns. kroppa peliin :)), muotoile kinkun muotoon. 

Sekoita marinadi: 
3 rkl oliiviöljyä
1rkl soijakastiketta
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl tomaattipyrettä
0,5 dl vettä

Kaada marinadi kinkun päälle ja alle, ja varmista että kaikki kohdat kinkusta on kostutettu marinadilla. Marinoi vähintään 2 tuntia jääkaapissa, mutta mieluiten yön yli tai jopa seuraavaan iltaan. Levittele marinadia marinoinnin aikana pari kertaa uusiksi seitankinkun pinnoille, ettei kinkku kuivu liikaa.

Kääri marinoinnin jälkeen kinkku ensin leivinpaperin sisään, sitten folion sisään. 
On hyvä jos ehdit antaa kinkun lämmetä jääkaapin jälkeen ennen paistoa, mutta jos laitat jääkaappikylmän kinkun uuniin, lisää 10-15 min paistoaikaa.

Normaali paistoaika  1,5 tuntia, 175-asteisessa uunissa. Älä avaa kääröjä heti uunista otettaessa, vaan anna muhia puolisen tuntia ennen avaamista. Jos on tarkoitus syödä vasta myöhemmin, ei avaamista tarvitse suorittaa laisinkaan, vaan laittaa jääkaappiin kun käärö on jäähtynyt tarpeeksi.
Viitseliäät voivat hunnuttaa ja koristella seitankinkun samalla tavoin kuin perinteisen - sinappihuntu, korppujauho ja neilikat ovat mielestäni erittäin toimiva ollut aina!


Raa'at , marinoimattomat seitanmöykyt





Testailin hieman Messengerin kuvanmuokkauskameroita :) Hehee!