Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatit. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. toukokuuta 2018

Pizza-pasta


Idea lähti rakentumaan kun mieleni teki pizzaa, mutta husband oli juuri päivällä syönyt lätyskän työmatkallaan, joten piti hieman uudelleen ohjata mielihalua. 
Tein siis pastan, mutta pizzatäytteistä! #eiolehuonojaideoita


Pastaan tuli siis tällä kertaa seuraavia asioita: 
1 prk Tomaattimurskaa
1 tlk ananasta
0,5 pakettia tuoreita herkkusieniä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1,5 dl soijarouhetta
vähän papuja
3 rkl ravintohiivahiutaleita
loraus kaurakermaa
Pizzamaustetta n. 1 rkl
Täysjyvä-penne-pastaa

Ja pastan seurana salaatti tuoreista tomaateista ja basilikasta, ihana yhdistelmä!








keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Lisää hässäköitä

Kirjoitin joskus tekstin siitä mitä meillä useimmiten syödään, "hässäköitä", kannattaa lukaista sekin vaikka heti tähän alkuun täältä.
Kyseessä siis eräänlainen jääkaapin tyhjennys, ja samalla ruoka-annokset monipuolistuvat kun lautasella on buffa-tyyppisesti vähän kaikkea. 
Tässä inspiraatiokuvia siitä että kun pilkkoo vihanneksia lautaselle, niin vaikka olisi kuinka pieniä annoksia jäljellä muita ruokia, niin se on ihan ok, ja hyväkin! Eli älä heitä pois jos on niin pieni annos ettei riitä edes yhdelle. Tee Hässäkkä! :)
Hyvällä esillepanolla se näyttää jopa kauniimmalta kuin tavalliset ruoka-annokset!

Tässä hässäkässä mm. soijarouhepastaa, pari falafelia, hummusta, muutama pala basilikatofua, ja vihanneksia

Tässä mm. pari grillattua herkkusientä, paputölkin jämät, yksi jäljelle jäänyt Tescon kasvispihvi, tofua ja salaattia

Tässä pakastimesta löytyneet Lidlin kasvisnugetit jostain meksiko-teemaviikoilta,  Violifen fetan jämät, savu-mantelitofua ja salaattia

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Aurinkoinen tex-mex-salaatti

Tämä on jo vuosia ollut yksi lempiruoistani jonka joskus kehittelin kun olimme juuri muuttaneet yhteen nykyisen mieheni kanssa. Hän ei oikein perustanut tex-mex-ruoasta sen ankean juustokastikkeen takia jota tex-mex-ravintoloissa tarjotaan niin että ruoat uivat siinä ja kaikki maistuu siltä. Joten totesin että haaste vastaanotettu, ja kehittelin maistuvaa tex-mexiä. Tämä on ollut yksi helpoimmista veganisoitavista resepteistäni, ja lopputulos vastaa alkuperäistä jossa oli jauhelihaa ja kermaviiliä.
Neljälle: 
Nacho-chipsejä 1/3 pussillista (asettele auringon muotoon lautasten reunoille)
1 pussi jääsalaattia (revi lautasten keskelle)
Loput tulevat tässä järjestyksessä salaatin päälle, ja aika pieneksi silputtuina:
Tuoretta korianteria 1/2 nippua
1 kurkku
1 paprika
3-5 tomaattia (riippuu koosta)
2 avokadoa
Paista keskenään seuraavat ja levitä vihannesten päälle:
1 pkt Härkistä
1-2 sipulia
2 rkl jeeraa
1 rkl jauhettua korianteria
1 rkl paprikajauhetta
ripaus chiliä ja savupaprikaa
Härkiksen päälle tulee vielä seuraavia maun mukaan:
1 pieni prk ananasta
jalapenoja
Oatlyn kaura-fraiche johon sekoitettu taco-makuinen dippijauhe (huom! jotkut merkit sisältävät maitoa!)
Tulista tomaattisalsaa

Ja tätä komeutta voi syödä sekä käsin että haarukalla; itse aina aloitan syömällä mahdollisimman paljon nachojen avulla, ja sitten kun on jäljellä enää hankala kasa salaattia ja epämääräisyyksiä, siirryn haarukkaan.. hyvin toimii :)
👌✅