maanantai 31. lokakuuta 2016

Shepherd's Pie

Shepherd's Pie on yksi lemppareistani, ehkä siksi että se toimii sekä ruokalajina johon voi upottaa kaikkea mitä jääkaapistasi tarvitsee upottaa jonnekin, ja maku jotenkin vie lapsuuteen ja lihaperunasoselaatikkoon jota aina kaupungin kesäleikkikerhossa syötiin muovilautasilta hiekkalaatikon reunalla istuen. Mahtavia muistoja :)




Tänään tein shepherd's pien näinkin helposti ja yksinkertaistettuna, sillä töissä meni hieman myöhempään kuin olin suunnitellut, enkä jaksanut edes harkita perunankuorinta-operaatiota:

Shepherd's Pie:

-pilko ja paista pannulla seuraavat-
1 sipuli
1 rkl vehnäjauhoja
2 porkkanaa
1 pieni munakoiso
1 pienehkö kesäkurpitsa
1/3 purjo
2 dl soijarouhetta/hernerouhetta/härkäpapurouhetta
2-3 dl vettä
suolaa
pippuria
2 tl paprikajauhetta
ripaus savupaprikajauhetta tai loraus nestemäistä savuaromia
-tee valmisperunamuussi ohjeen mukaan (Lidlistä löytyy vegaaninen, eli ei ole lisätty maitojauhetta yms) tai vastaava määrä oikeaa perunamuussia-


Kaada vihannes-soijarouhe-paistos uunivuoan pohjalle, ja levitä päälle perunamuussi.
Tee kuvioita haarukalla pintaan - jostain syystä tästä tulee paljon kivempi kuvioituna- ja laita uuniin (200 astetta) noin 30- 45 minuutiksi. Jos kuplii reippaasti niin ei ole vielä kuivunut, mutta jos kuplinta lakkaa niin ota viimeistään silloin uunista ulos. Pidä silmällä pintaa, älä anna palaa mutta päästä siihen tummempia pilkkuja.


Meillä tätä syödään luomuketsupilla maustettuna ja lisukesalaatin kera, mutta olen kuullut että kaikki eivät tykkää ketsupista (???!!!). Heille en osaa ehdottaa mitään tilalle, sillä en ole koskaan ajatellut että tällaista ketsuppivastaisuutta on olemassa, eli ei ole juolahtanut mieleen keksiä vaihtoehtoja ;D




perjantai 28. lokakuuta 2016

Mac&Cheezy feat. kukkakaali

Mac&Cheese-reseptejä on varmaan kaikenlaisilla twisteillä keksittynä. Sanoisin että tämä saattaa olla niitä terveellisimpiä, ja myös ihanimpia :)

Mac&Cheezy feat. kukkakaali

1 pieni kukkakaali (max 600 g)
6 dl pastaa, mielellään ihan normaalin mallisia makarooneja tai sitten fusilli toimii myös hyvin.
1 annos juustohkoa kastiketta (katso edellinen julkaisu, annos= reseptillinen)
0,5 tl suolaa
mustapippuria
valkopippuria tai cayenne-pippuria ripaus

Pilko kukkis,
keitä pastaa ensin noin 2 min, 
heitä sitten kukkakaalin kukinnot pastan sekaan kiehuvaan veteen, n. 5 min, , ja valuta sitten vesi pois.
Sekoita joukkoon juustohko kastike ja mausteet, ja kaada uunivuokaan.
Paista uunissa, 200 asteessa noin vartin verran tai kunnes näyttää valmiilta.

Toinen kiva twist on kukkakaalin sijaan paistaa punaista paprikaa ja sipulia pannulla, ja sekoittaa ne tuonne muiden ainesten mukaan. Myös papuja voi sekaan heittää jos tuntuu että haluaa ruokaisampaa. Kidney-pavut voisivat ainakin toimia hyvin.

torstai 27. lokakuuta 2016

Juustohko kastike nachoille & mac&cheezyyn

En muista mistä tämän reseptin olen joskus löytänyt, mutta on ollut viimeisen vuoden ahkerassa käytössä. Reseptin muodon takia oletan että paikka josta löysin tämän oli ehkä amerikkalainen vegaaniblogi, mutta koska en kirjoittanut sitä ylös, eksakti osoite on hukassa. Jos tiedät mistä tämän alkuperäisen löytää, kerro ihmeessä kommenteissa.
Tämä on niitä ihme caseja joissa jostain ihan muusta saa jonkin toisen makuista. Tässä tapauksessa perunasta, porkkanasta ja oliiviöljystä saa muutaman muun aineksen kanssa sen juustokastikkeen makuista, jota löytää mm. nachos-supreme-annoksen päältä ja kaupan tex-mex-hyllystä.


Tämä on helppo, tarvitset kattilan, blenderin, sekä seuraavat ainekset:

Juustohko kastike

-keitä seuraavat paloina pehmeiksi-
4,5 dl (=2cups) perunaa 
2,25 dl (=1 cup) porkkanaa
-laita pehmeiksi keitetyt perunat ja porkkanat blenderiin, ja lisää seuraavat-
1,25 dl (=1/2cup) vettä
0,75 dl (=1/3cup) oliiviöljyä (tähän ei kannata laittaa muuta öljyä, sillä vain oliiviöljy tuo oikean maun!)
2 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1,25 dl oluthiivahiutaleita l. ravintohiivahiutaleita (saa monista luontaistuotekaupoista, tai ekokaupoista, ei ole tavallista hiivaa!)
1/4 tl valkosipulijauhetta
1/4 tl sipulijauhetta
ripaus cayennepippuria

Blendaa oikein sileäksi!
Tämä säilyy noin viikon jääkaapissa tai kunnes olet hotkaissut sen innoissasi. 
Kovettuu jääkaapissa, joten jos tarvitset sitä juoksevana, mikrota noin 30 sek, niin pehmentyy.

Olen tarjonnut tätä ruokavierailleni kahdella tapaa: normaalisti nachojen seuraksi dipattuna, ja mac&cheezy-muodossa. 
Suosittelen kokeilemaan, sillä sekaruokavalioiset ystävät kehuivat maasta taivaaseen!
Ja onhan loppujen lopuksi hieman eri asia syödä kastiketta jonka tiedät olevan kasviksista tehty vs. se outo oranssi kastike jossa ei ole juuri mitään tunnistettavia ainesosia maidon lisäksi.

Seuraavaksi julkaisen sen mac&cheezy-reseptin, joten voit jo valmiiksi tehdä tätä kastiketta 2 annosta, sillä se vie yhden annoksen :)

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Linssicurry padassa

Keittiön ruokakaappien säännöllinen tai epäsäännöllinen tutkiminen on hyväksi kukkarolle: Vaikkakaan kuivat ja oikein säilytetyt jauhot, pavut sun muut eivät varsinaisesti mene pilalle koskaan, niin voiko olettaa että 5 vuotta vanhoissa kuiva-aineissa on enää samat ravintoarvot kuin tuoreemmassa? No, pääasia ettei ruokateollisuus tee turhaan ruokia oleilemaan kaappeihimme ennen kierrätykseen joutumista. Siksi, jos olet yhtään kuin minä, eli oikea ruoka-hamsteri, kannattaa välillä tehdä tsekki että kaikki tulee käytettyä.

Tänään tein tsekin ihan siitä tarpeesta, ettei tarvitsisi lähteä kauppaan. Ja voilá:
kaappieni sisällöstä linssit (3 eri lajia) olivat pisimpään olleet koskematta kaapin ylähyllyllä. Joten nopean googletuksen avulla törmäsin kaikenlaisiin linssikeittoihin, -pihveihin sekä -patoihin. Tämä seuraava on yhdistelmä monesta eri reseptistä, ja muokattuna keittiöstäni löytyviin tarvikkeisiin, joten  älä sinäkään anna tämän reseptin rajoittaa itseäsi. Päinvastoin, voit keksiä vielä enemmän/vähemmän aineita kaapeistasi tähän. Esimerkiksi niitä juureksia jotka ovat tällä hetkellä erittäin lompakkoystävällisissä hinnoissa satokauden takia. Tai sitä lehtikaalia jota saat jokaiselta tuntemaltasi puutarhurilta sylikaupalla ylituotannon takia. Tai se kurpitsan sisus jolle et keksinyt mitään käyttöä, mutta halusit silti kaivertaa kokeilun vuoksi :/

Vihreitä linssejä, punaisia linssejä ja beluga-linssejä, yht. 4,5dl

Linssicurry:

-nämä kannelliseen pataan ja uuniin, 150 astetta, 2 tuntia-
4,5 dl linssejä, voi olla monenlaisia, mitä nyt kaapista löytyy (huuhtele lävikössä hyvin ennen käyttöä)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 prk tomaattimurskaa
3-4 tomaattimurskapurkillista vettä
1 rkl kurkumajauhetta
1 rkl garam masalaa (tai yhteensä ruokalusikallisen verran korianteria, jeeraa, inkivääriä, kanelia, kardemummaa tai ainakin osaa näistä)
3 rkl red curry -tahnaa
Chiliä tai cayennepippuria
1 tl sokeria
-tsekkaa pari kertaa ettei neste lopu padasta, jos näyttää kuivalta, lisää vettä-

-keitä riisiä kylkiäisiksi-

Saa nuuhkia joka välissä, sillä tämä tuoksuu huumaavalle! :)


Ja tee vaikka kookospannari jälkiruoaksi kun uuni on kuitenkin jo lämmitetty pataa varten, ohje täällä


perjantai 21. lokakuuta 2016

Chili con härkis

Chili sin carne

Mitä viileämpää ulkona on, sitä enemmän tekee mieli lämpimiä ja mausteisia ruokia. Chili sin carne, tai tällä kertaa Chili con härkis oli oikein hyvä vaihtoehto perjantai-illalle.
Tähän laitoin ne loput härkikset, jotka olin eilen paistanut ja maustanut pitaleipien täytteeksi. Koska sitä ei ollut kovin paljon ja koska halusin tehdä niin suuren annoksen että voimme lauantaina pihatöiden lomassa syödä helposti mikrotettuna, jatkoin härkistä hernerouheella. Soijarouhe olisi käynyt ihan yhtä hyvin, ja härkiksen puutteessa soijarouhe olisikin se mitä chili sin carnessa normaalisti käytän.

Chili con härkis: (6 suurta annosta)

-Paista nämä-
1 sipuli
1/2 paprikaa
(voit lisätä myös porkkanaa jos niitä pitää käyttää pois, sopii hyvin makuihin)
-lisää tämä-
1 pkt härkistä
mausteita härkiksen maustamiseen: pippuria, chiliä, paprikajauhetta yms

-Lisää nämä pannulle härkiksen sekaan-
1 prk tomaattimurskaa
1 prk paseerattua tomaattia
1 tlk kidneypapuja
1/2 tlk muita papuja
chiliä maun mukaan
paprikajauhetta
savupaprikajauhetta
mustapippuria

Anna muhia muutama minuutti, keitä sillä välin riisiä.
Löysin viimeksi Lidlissä käydessäni pitkäjyväistä luomuriisiä, jossa oli kohtuullisen ok keittoaika (13min), ja makukin oli oikein hyvä, suosittelen kokeilemaan jos tulee vastaan :)


Härkis - oiva tuote jauhelihan korvaajaksi


Olette varmaan jo kuulleet Versofoodsin härkiksestä nyt syksyn aikana vyöryneen kasvisruoka-aallon uutisointien kautta. Ajattelin että jos et ole jo kokeillut ja itse löytänyt hyvää tapaa valmistaa kyseinen tuote, niin kerron muutaman tipin. Härkis mielestäni koostumukseltaan, maultaan ja ulkonäöltään vastaa eniten jauhelihaa joten olen keskittynyt ruoanlaitossani sellaisiin ruokalajeihin, joihin jauheliha normaalisti yhdistetään. Ja hyvin on toiminut.

  1. Härkis on voimakkaasti suolattu(1,5%). Eli älä tee kuten minä ensimmäisellä härkiskokeilullani ja lisää suolaa normaalilla tavalla. Makaroonilaaatikostani tuli ns. läpisuolaista :)
    • käytä mieluummin suolattomia mausteita, sillä ilman mausteita papu maistuu aika voimakkaasti. Ei sillä että papu olisi pahaa, vaan jos aiot vaikka huijata perheenjäseniäsi vähentämään lihan syöntiä, niin suosittelen maustamista.
  2. Tex-mex-tyylinen tarve: kokeile lisätä jeeraa eli jauhettua juustokuminaa, sekä jauhettua korianterinsiementä. Myös paprikajauhe ja ripaus savupaprikaa tuo makuun syvyyttä. Ja chili tietenkin kuuluu tex-mex-ruokiin! 
  3. Italialaisiin ruokalajeihin: kokeile mustapippurin lisäksi joko tuoreina tai kuivattuina esimerkiksi oreganoa, basilikaa, timjamia. 
    • Jos teet tomaattisen kastikkeen esimerkiksi lasagneen tai canneloneihin, niin paista ja mausta härkis erikseen, tee kastike erikseen, ja lisää sitten lopuksi härkis kastikkeeseen. Papumassasta tehty valmiste ei kestä mitään ihan hurjia haudutusaikoja tai keittelyitä samassa koostumuksessa. Ja varsinkin pitkään muhivissa uuniruoissa on hyvä pitää koostumus oikeana mahdollisimman pitkään. Mutta suosittelen härkistä kummassakin näistä esimerkeistä. Laitan joskus reseptejä tänne kun saan ne kirjattua päästäni koneelle.
  4. Kreikkalaistyylisiin ruokalajeihin: Valkosipuli, persilja, sipuli ja paprikajauhe sekä kuivattu minttu ovat avaimet kreikkalaisittain maustamiseen. Härkiksestä voi tehdä esim. pyöryköitä, kebakoita, moussakaa, tai täytettyjä munakoisoja yms.
  5. Jos haluat paistaa sipulin härkiksen sekaan, tee se ennen härkiksen lisäämistä pannulle. Paista sipulit miltei valmiiksi, sillä härkis on kypsä tuote, eikä tarvitse kuin kuumennuksen. Paistopintaa toki kannattaa vähän tehdä, niin maistuu ja näyttää kivemmalta. 
    • Usein käytän härkistä juuri näin, eli teen sitä muutoin kuten tavallista jauhelihaa, mutta maustan pikkuisen vahvemmin paprikajauheella ja savupaprikalla tai nestemäisellä savuaromilla. Mustapippuri ja valkosipuli myös kuuluvat mielestäni ns. jauhelihan maustamiseen.

Nämä kuvat ovat eiliseltä, kun paistoin härkistä tex-mex-tyylisesti mutta pitaleipien väliin. Härkispaketillisen lisäksi pannulle pääsi: 
iso sipuli
2 rkl jeeraa eli juustokuminaa 
2 rkl jauhettua korianterinsiementä
3 tl paprikajauhetta
0,3 tl savupaprikajauhetta 
Valkosipulijauhetta
1-2 kuivattua pikkuchiliä rouhittuna

Pitaleipien väliin meni myös:
Luomusalsaa (Amaizin-merkkistä)
Yosan kreikkalaista jogurttia imitoivaa kauravalmistetta johon sekoitettu Taffelin Taco-dippikastikepussi
Texas Pete-chilikastiketta
Jääsalaattia, kurkkua, paprikaa, tomaattia, tuoretta korianteria



keywords: Härkis, vegan, kasvisruoka, plantbased, plantstrong

maanantai 17. lokakuuta 2016

Hässäkkää loihtimalla

Voi sanoa että olen hyvin erikoistunut "loihtimismallilla" tekemään annoksia eri tarpeisiin kaapin sisällöstä - kutsun näitä ruokia yleisnimellä "hässäkkä".
Tämä malli on tarpeen erityisesti jos viikoittaisen ruokalistan käyttö on jostain syystä jäänyt; esimerkiksi mielihalujen toteuttamisen (tapahtuu usein!) tai tarjoushaukkamaisen ruokakauppakäytöksen takia.

Vaikka ruokalistan tekeminen etukäteen on hyvin järkevää, me ihmiset emme ole aina järkiolentoja. Kun tekee mieli pizzaa vaikka tiistaina kun se oli suunniteltu perjantaille niin ne on helppo siirtää päittäin, tai kun supermarketissa myydään eurolla ämpärillinen juureksia: silloin on toisaalta hyvä ottaa se lista eteen ja miettiä mihin jo listalla oleviin saisi juureksia upotettua ja mitkä juurekset säilyy ensi viikkoon, mitkä ruoat täytyy vaihtaa toisiksi (esim. ne jotka tulee kuiva/purkki/pakaste-raaka-aineista).

Loihtimiseen mahtavia asioita joita voit tsekkailla sillä silmällä kaapistasi ovat:

Purkki/pakastepavut
Viininlehtikääryleet
Marinoidut tofut ja tempehit
Juustohkot eli kasvipohjaiset "juustot"
Pähkinät ja siemenet
erilaiset salaattiainekset
Yrtit
Oliivit
Hummus ja muut paputahnat
Pikkelöidyt kasvikset, kuten punajuuret ja suolakurkut
Nacho-sipsit
Salsat
Guacamole

Näiden "oikeiden" ainesten lisäksi kaikki jämät mitä ei ole tarpeeksi mihinkään "oikeaan", eli:

Se yksinäinen karjalanpiirakka joka ei kelvannut kellekään
Viimeinen mini-slice kasvispiirakasta
Liian pieni annos yhdelle, oli se mitä tahansa paitsi keittoa
Pelkkää kastiketta mutta ei spagettia - tai toisinpäin
Kuivahtaneet leivät menee leivänpaahtimen ja pestopurkin kautta lautaselle kunniapaikalle!
Viikonlopun fajita-kekkereistä kaikki mitä jäi
Ne oudon makuiset suolakeksit jotka sait naapurilta toimii ehkä hyvin murustettuna hässäkän päälle

Get the point? 
Eli kaikki käy näihin, ja joskus kummalliselta kuulostavat yhdistelmät ovat mitä suurimpia mahdollisuuksia. 
Tässä inspiskuvia, kaikki olivat oikein hyviä!

Piirakan jämät, leivän epäsuosituin pala, juustohkoa,
hummusta, papuja, tofua, pähkinöitä, salaattijuttuja

Kesäkurpitsojen ja munakoisojen päälle "pitsa"-aineksia,
kylkeen hässäkkää hummuksesta, pavuista, salaattiaineista
ja oliiveista 

Basiikatofua, hummusta, suolakurkkuja, salaattia

vika pala kasvispiirakkaa, kevätsipulin varret, hummusta,
salaattiaineksia, loput viininlehtikääryleet, papuja,
guacamolea

Hummusta, salaattiaineksia, kaupasta falafeleja,
nahistuneet porkkanat, vikat nacho-sipsit, viikonlopun dippikastikkeen jämät

Grillasimme vaihteeksi kuuman hässäkän juureksista,
soijanakinpaloista, kaalista yms 
Tässä oli hummusta, makaroonisalaatin jämät mökiltä,
falafel-kokeilun vikat yksilöt, kasviksia, siemeniä,
srirachaa ja suolakurkkuja
Eikös näytäkin siltä että tällä mallilla on suuret mahdollisuudet saada ruokaa jossa paremmat ravintoarvot kuin normaalilla mallilla tehtynä? :) Suosittelen kokeilemista!

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Soijapyöryköitä ja spagettia



Tarkoituksena tehdä spagettia ja soijapyöryköitä nälkäisille sohvanvaltaajille. Tätä varten on jo ostettu luomuketsuppia niin ettei lopu kesken! 
Heti lähden tällaiselle realistiselle linjalle. Alemmassa kuvassa näet tyypillisen sunnuntai-lookkini ilman meikkiä ja kulahtanut huppari päällä, kuvassa myös pyörykkäaines odottamassa pyöryköitymistä.  :)

Tein massan näin:
Raasta/silppua astiaan:
1 peruna
muutaman sentin pätkä kesäkurpitsaa
2 valkosipulin kynttä
Lisää:
2 tl sipulijauhetta tai 1/2 sipulia
2,5dl soijarouhetta
1 prk kaurakermaa
05 tl nestemäistä savuaromia
2-3 rkl tuorejuustohkoa (käytin Sheesen sipuli&mustapippuri-makua)
2-3 rkl soijakastiketta
mustapippuria muutama rouhaisu myllystä
valkopippuria rouhaisullinen-pari
3 tl paprikajauhetta
-anna massan levähtää vartin verran-
-Pyörykät paistetaan pannulla runsaassa öljyssä-


Ja kastike meni näin:
400-500 g paseerattua tomaattia
purkki tomaattimurskaa
2 tuoretta tomaattia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl kuivattua basilikaa
1 rkl kuivattua oreganoa
mustapippuria
suolaa

Koko hoidon kylkeen keitetään tummaa luomu-spagettia. Ja seuraksi avataan tietenkin pullo italialaista punaviiniä :)

Ruokalista viikko 42/2016

Olen jo vuosia tehnyt joka viikolle ruokalistan, jotta saan kaiken tarpeellisen helposti ostoslistalle, pystyn suunnittelemaan kaappien sisällön mukaisesti listaa (=vähentää hukkaa kun viikottain katsoo että mitä on päivämäärien valossa käytettävä pois seuraavaksi), ja vähennän jokapäiväistä arpomista sekä kauppareissujen määrää.

Tässä tämän viikon lista: 



Eli koska elämme jo kyseisen viikon sunnuntaita, niin seuraava postaus tulee olemaan pyöryköitä ja spagettia :)

Maailman paras kookospannari

Tämä resepti on erittäin helppo ja herkullinen,
mutta ei ehkä ole makuusi jos jostain syystä vihaat kookosta!

Eli ensin kuivat aineet sekoitetaan, sitten perään lisätään kosteat aineet ja sekoitetaan.
Tällä väliin voi hyvin sulatella margariinia pellillä uunissa, ja kun se on sulanut ja kuplivainen, kaada taikina pellille ja pelti uunin keskitasolle 30 min, ja sitten vielä ylätasolle 10 min että ruskettuu pinnasta.
Ainesten ominaisuuksien takia pannari ei helposti saa väriä pintaan, joten siksi tämä ylätaso-lisä. Ensimmäisellä kerralla en uskonut että se on tarpeellinen, mutta valkea pannari ei sitten viehättänytkään ihan niin paljon kuin olin ajatellut laiskuuksissani, joten nykyään se osuus on vakio tätä tehdessäni. Vaikkei se nyt siltikään varsinaisesti tummaksi muutu, kuten kuvasta näkee :)



Pannarin päälle voi toki heittää jo uuniin mitä tahansa marjoja - olenkin pari kertaa lisännyt pakkaskylmiä aronioita, mustikoita tai mansikoita- suoraan taikinan päälle ripoteltuna,
ja uunista ulos tullessa päällä toimii hedelmät, kermavaahto(esim. riisistä, kaurasta tai soijasta), hillot, siirapit tms.

Tekstiversio reseptistä: 
 5,5 dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 dl sokeria
-sekoita nämä ennen kuin lisäät muuta-
400 ml kookosmaitoa (=1 tlk)
700 ml vettä (=vähän vajaa 2krt kookosmaitotölkillinen jotta saat samalla huuhdeltua tölkin ilman hävikkiä)
-sekoita kaikki hyvin sekaisin-
-lisää margariinia uunipellille ja sulata- 
-kaada taikina pellille-
-30 min 200 astetta keskitaso-

-10 min 200 astetta ylätaso-
-anna vetäytyä hetken jos maltat odottaa-

Tervetuloa kasvisruokablogiini!

Tämä ei ole ensimmäinen blogini, eikä ehkä viimeinenkään, mutta blogin vaihto oli nyt tarpeen, sillä edellisen blogini viisitoistavuotisessa historiassa oli liikaa liharuokia, mikä ei enää sovi lähes vegaaniseen elämäntapaani ollenkaan. Teen ruokaa pelkästään vegaanisena, joten kaikki tämän blogin resepteissä olevat ainesosat ja viitteet tuotteisiin ovat vegaanisia eli täysin eläimettömiä. Emme mieheni kanssa osta kotiimme muita kuin vegaanisia ruokia ja ruoka-aineksia, vaikkakin saatamme matkoilla tai kodin ulkopuolella taipua lakto-ovo-ruokavalioon sopiviin ruokiin (voi sisältää maitoa/munia), jos vegaanisia vaihtoehtoja ei ole.

Rakastan matkustamista ruoan perässä, syötävien kasvisten puutarhurointia, ja marttailua - eli en kestä hävikkiä, tuhlausta, ja välinpitämättömyyttä ekologisuudesta. Yritän harjoitella satokausi-ajattelua ruokasuunnittelussani, ja olen iloinen että siitä on tehty paljon helpompaa nykyään esimerkiksi Satokausikalenterin ja ruokakauppojen yhteispelillä, sekä erilaisilla REKO-ruokapiireillä.

Motivaatioita tämän blogin aloitukselle on ollut kolme:

  1. Saada käyttämäni reseptit talteen muotoon jossa ne ovat aina mukanani ja helposti jaettavissa tarpeen mukaan
  2. Ystäväni monesti ihmettelevät tapaani tehdä viikon ruokalistat valmiiksi jo edellisellä viikolla. Haluan näyttää ettei se ole ollenkaan hankalaa/rajoittavaa vaan että se tuo selkeyttä arkeen, säästöjä ruokaostoksiin sekä paremman käsityksen ruokakaappien sisällöstä mikä suoraan vaikuttaa hävikin määrään
  3. Haluan levittää ymmärrystä siitä ettei kasvisruoan tekeminen ole sen hankalampaa kuin liharuoankaan - ainoastaan kaupassa käynti hankaloituu hieman ainesosalistojen lukemisen takia
Toivon että saat jotain vinkkejä mukaasi kun lähdet, ja että palaat pian uudelleen! :)