Näytetään tekstit, joissa on tunniste viski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viski. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. joulukuuta 2020

Jouluvalmistelut vegaaniseen jouluun

Joulun maut 
Yritimme muistella, mutta seonneet laskuissa että tuleeko meille viides vai kuudes vegaaninen joulu tänä vuonna, mutta ei sen kai niin väliä. Tähän mennessä on jo löytynyt paljon hyviä perusreseptejä millä taklaa joulun kuin joulun, ja ruokkii myös ne noin 14 sekaania, jotka viettävät tavallisena vuonna kanssamme joulun pyhiä. Tänä vuonna - yllättäen - joukko pienenee rajusti, mutta aion silti tehdä perusasiat. 

Tässä postauksessa löydät linkit perusasioihin: seitankinkkuun, saaristolaisleipiin, porkkalaan, jouluiseen viskisinappiin, sekä jouluiseen aamiaiseen sopivaan joulusmoothieen. Laitan tähän myös sienisalaatin ohjeen kylkeen, kokeilin sitä ensimmäisen kerran viime vuonna, ja sekin oli hyvää.

Aloitetaan aikajärjestyksessä, eli ensimmäisenä kannattaa aloittaa sinapin tekemisestä, sillä se säilyy oikein hyvin joulun yli vaikka tekisi sen jo huomenna. Tämä on pitkään perheessämme jouluperinteenä ollut viskisinappi, jonka reseptin ruinasin siskoltani Mintulta 2013 kun hän oli jo monena jouluna sitä joulupöytäämme tehnyt, ja joitakin vuosia myöhemmin veganisoin sen onnistuneesti, vaikka sen itse sanonkin! Jouluisen viskisinapin reseptin löydät täältä: https://vegesti.blogspot.com/2018/11/mintun-kaikista-paras-whisky-sinappi.html

Sinapin kiehautus

Sitten jouluinen smoothie sopii vaikka adventtiaamun aamupalaan. Muista vain laittaa banaanit pakkaseen hetkeksi ennen smoothien tekoa, niin tulee kivan kylmää smoothieta: https://vegesti.blogspot.com/2016/12/joulun-makuinen-smoothie.html

Saaristolaisleivät ovat parasta jouluruokaa mitä keksin, sillä niiden päällä voi syödä miltei mitä tahansa jouluherkkua: seitankinkkua ja viskisinappia, porkkalaa&tilliä&fraichea, caviart-merilevämätiä&sitruunaa&fraichea, suolakurkkuja, sienisalaattia.... lista on loputon! https://vegesti.blogspot.com/2018/04/saaristolaisleipa.html

saaristolaisleivät menossa uuniin


Porkkanasta tehtyä lohenmakuista lisuketta eli porkkalaa olen aina tehnyt Chocochilin helpon porkkalan ohjeella, joka on paitsi nopea, niin myös erittäin herkullinen. Se ei myöskään tuhlaa merisuolaa kuten niin monet porkkalareseptit jotka tehdään suolakuoressa. Erittäin iso peukku tälle! https://chocochili.net/2017/06/porkkala-kurkkurullat/ 

sienisalaattia, tilliä ja punasipulia ruisnäkkärin päällä

Sienisalaatin tein viime jouluna näin: 

4dl silputtuja suolasieniä (kaupasta löytyy yleensä vihanneshyllystä)

1 sipuli hienoksi silputtuna

1,5dl kaurafraichea

0,5dl majoneesia

2rkl sitruunan mehua

ripaus valkopippuria

Ja lopulta se joulupöydän kunkku, eli seitankinkku. Monta vuotta menty tällä reseptillä, tämäkin on alunperin Inna Somersalon resepti jonka löysin Chocochilin blogista, mutta pikkuisen sitä on tullut tuunattua vuosien varrella. Ei mitään isoa tosin.  https://vegesti.blogspot.com/2019/12/seitankinkku-jouluun.html

Aattoaamun kattaus: riisipuuroa, seitankinkkua, sinappia, saaristolaisleipää

Seitankinkut menossa uuniin

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Mintun kaikista paras whisky-sinappi

Mintun kaikista paras whisky-sinappi


Tällä sinappireseptillä on meidän perheessä usean vuoden historia. Sain tammikuussa 2013 alkuperäisen reseptin siskoltani, joka oli jo useita vuosia tehnyt tätä meille aina joulun viettoon. Sinappi oli huumaavan hyvää: makeaa ja tulista, eikä yhtään hapanta ja etikkaista kuten jotkut sinapit. Viski teki makuun ihanan vivahteen. Aluksi en tehnyt tätä vegaanisena, mutta kun lakkasimme eläintuotteiden käytön kotonamme, tämä oli ensimmäisiä reseptejä joiden kanssa iski huoli että miten saa veganisoitua. 
Teen tätä yleensä kaksi tai kolme annosta, ja lahjoitan sinappi-ihanuutta läheisille ennen joulua.

Tässä veganisoitu resepti, kuvassa näkyy alkuperäinen. 

(1 annos = noin puoli litraa sinappia)

1,5 dl Colman's sinappijauhetta
1,5 dl sokeria (tummasta sokerista tulee tummempaa sinappia)

2 dl kaurakermaa (Plantin kaurakerma pitää koostumuksensa hyvin tässä erottumatta)
1,75 tl perunajauhoja
0,25 tl suolaa
0,25-0,5 dl valkoviinietikkaa (mieluummin lähellä alarajaa)
2-3 rkl viskiä

Kiehauta 4 ensimmäistä ainesosaa (palaa helposti, sekoittele ja vahdi!), anna jäähtyä jonkun aikaa. 
Lisää suola, etikka ja viski. 
Purkita kuten hillot, eli kuumennettuihin ja puhtaisiin purkkeihin (käytä purkit vaikka kiehuvassa vedessä ennen purkitusta). 
Säilyy ainakin kuukauden avaamattomana, noin viikon-kaksi avattuna, jos huolehdit ettei seitankinkkuisilla lusikoilla sohita purkkiin :)