lauantai 12. joulukuuta 2020

Jouluvalmistelut vegaaniseen jouluun

Joulun maut 
Yritimme muistella, mutta seonneet laskuissa että tuleeko meille viides vai kuudes vegaaninen joulu tänä vuonna, mutta ei sen kai niin väliä. Tähän mennessä on jo löytynyt paljon hyviä perusreseptejä millä taklaa joulun kuin joulun, ja ruokkii myös ne noin 14 sekaania, jotka viettävät tavallisena vuonna kanssamme joulun pyhiä. Tänä vuonna - yllättäen - joukko pienenee rajusti, mutta aion silti tehdä perusasiat. 

Tässä postauksessa löydät linkit perusasioihin: seitankinkkuun, saaristolaisleipiin, porkkalaan, jouluiseen viskisinappiin, sekä jouluiseen aamiaiseen sopivaan joulusmoothieen. Laitan tähän myös sienisalaatin ohjeen kylkeen, kokeilin sitä ensimmäisen kerran viime vuonna, ja sekin oli hyvää.

Aloitetaan aikajärjestyksessä, eli ensimmäisenä kannattaa aloittaa sinapin tekemisestä, sillä se säilyy oikein hyvin joulun yli vaikka tekisi sen jo huomenna. Tämä on pitkään perheessämme jouluperinteenä ollut viskisinappi, jonka reseptin ruinasin siskoltani Mintulta 2013 kun hän oli jo monena jouluna sitä joulupöytäämme tehnyt, ja joitakin vuosia myöhemmin veganisoin sen onnistuneesti, vaikka sen itse sanonkin! Jouluisen viskisinapin reseptin löydät täältä: https://vegesti.blogspot.com/2018/11/mintun-kaikista-paras-whisky-sinappi.html

Sinapin kiehautus

Sitten jouluinen smoothie sopii vaikka adventtiaamun aamupalaan. Muista vain laittaa banaanit pakkaseen hetkeksi ennen smoothien tekoa, niin tulee kivan kylmää smoothieta: https://vegesti.blogspot.com/2016/12/joulun-makuinen-smoothie.html

Saaristolaisleivät ovat parasta jouluruokaa mitä keksin, sillä niiden päällä voi syödä miltei mitä tahansa jouluherkkua: seitankinkkua ja viskisinappia, porkkalaa&tilliä&fraichea, caviart-merilevämätiä&sitruunaa&fraichea, suolakurkkuja, sienisalaattia.... lista on loputon! https://vegesti.blogspot.com/2018/04/saaristolaisleipa.html

saaristolaisleivät menossa uuniin


Porkkanasta tehtyä lohenmakuista lisuketta eli porkkalaa olen aina tehnyt Chocochilin helpon porkkalan ohjeella, joka on paitsi nopea, niin myös erittäin herkullinen. Se ei myöskään tuhlaa merisuolaa kuten niin monet porkkalareseptit jotka tehdään suolakuoressa. Erittäin iso peukku tälle! https://chocochili.net/2017/06/porkkala-kurkkurullat/ 

sienisalaattia, tilliä ja punasipulia ruisnäkkärin päällä

Sienisalaatin tein viime jouluna näin: 

4dl silputtuja suolasieniä (kaupasta löytyy yleensä vihanneshyllystä)

1 sipuli hienoksi silputtuna

1,5dl kaurafraichea

0,5dl majoneesia

2rkl sitruunan mehua

ripaus valkopippuria

Ja lopulta se joulupöydän kunkku, eli seitankinkku. Monta vuotta menty tällä reseptillä, tämäkin on alunperin Inna Somersalon resepti jonka löysin Chocochilin blogista, mutta pikkuisen sitä on tullut tuunattua vuosien varrella. Ei mitään isoa tosin.  https://vegesti.blogspot.com/2019/12/seitankinkku-jouluun.html

Aattoaamun kattaus: riisipuuroa, seitankinkkua, sinappia, saaristolaisleipää

Seitankinkut menossa uuniin