Näytetään tekstit, joissa on tunniste tofu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tofu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. syyskuuta 2020

Ihanan raikkaat kesärullat maapähkinäkastikkeen kanssa


Nyt alkusyksystä löysin kesärullat uudestaan monen vuoden jälkeen. Rullat olivat paljon helpompia tehdä kuin mitä muistelin, mikä oli niin iso ilo että olen tehnyt niitä jo useamman kerran viimeisen parin viikon aikana. Ja maapähkinäkastike kertakaikkiaan vie kielen mennessään! 

Vietnamilaistyyliset kesärullat (2:lle)

Pieni porkkana 

Pieni suippopaprika

Puolikas pieni kurkku

Yosa Kaurapala tai tofua

Teriaki-kastiketta

Salaattia ja/tai ituja

Riisinuudeleita / lasinuudeleita

Mango (ei tarvita kokonaista)

Paahdettuja seesaminsiemeniä

Riisipapereita 10-15kpl


Pilko vihannekset ja kaurapala pitkanmallisiksi suikaleiksi. Keitä vettä, ja kaada kiehuva vesi nuudeleiden päälle kulhoon, ja odota 3min tai pakkauksen ohjeen mukaan.
Marinoi kaurapalat teriaki-kastikeessa, voit myös paistaa ne pannulla halutessasi. 
Asettele ainekset puhtaan leikkuulaudan läheisyyteen, ja ota sopivankokoiseen astiaan puhdasta viileää vettä. 
Kastele riisipaperi vedessä, ja aseta leikkuulaudalle. Asettele aineksia paperille niin että näkyviin tulevat ainekset ovat paperia vasten, ja rullaa ensin paperi kasan päälle, taita reunat sivuilta, ja jatka koko pötkön rullaamista loppuun asti. 
Tarjoilua varten leikkaa pötköt terävällä veitsellä puoliksi. 

Maapähkinäkastike

3rkl sokeroimatonta maapähkinävoita
2tl soijakastiketta
1,5 rkl vaahterasiirappia
3tl limemehua, tai puolikkaan limen mehu 
1/2 tl valkosipulijauhetta
2-3 rkl vettä
Sekoita keskenään vispilällä, tarjoa kesärullien kanssa, tai salaatinkastikkeena. 

Pähkinäallergikoille saman reseptin voi tehdä auringonkukansiementahnasta, tai kurpitsansiementahnasta! Molemmista tulee hyvää!

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Palak Tofu, eli tofua pinaattikastikkeessa

Tämä on mieto kastike joka uppoaa mausteita arkailevillekin.

Sain joskus reseptin eräästä ravintolasta, ja vegeistin sen sitten itsekseni.


Palak Tofu, eli tofua pinaattikastikkeessa

Paista tofuun kiva paistopinta, paitsi jos käytät hyvin pehmeää silken tofua ja haluat pitää sen kasassa ja nättinä. Kts. ohje esim. täältä.

1 pkt maustamatonta kiinteää tofua paistettuna

Lisää pannulle tässä järjestyksessä:

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
3 tl garam masala- mausteseosta
3 tl jeeraa (juustokumina)
1 rkl raastettua inkivääriä
1/2 prk tomaattimurskaa
1/2 prk kookosmaitoa
300 gr pakastepinaattia sulatettuna esim. mikrossa

- hauduttele tässä kohtaa n. 10 min -

1 pkt (n. 70gr) tuorepinaattia (tämä tuo paremman värin kastikkeeseen, mutta vältyt vaivalta surrauttaa yleiskoneessa tms pinaatit pieniksi, kun pakastepinaatti ajaa sen puolen)
muutama tähtianis sekä kaffirlimen lehtiä
chiliä maun mukaan
Suolaa ja pippuria
Paistettu tofu

Jos et jaksa paistaa tofua erikseen, lisää tofukuutiot sipulin , valkosipulin ja mausteiden ohessa pannulle ja jatka sitten normaaliin tapaan.

Tarjoa basmatiriisin ja naan-leipien kera!

Palak Tofu, basmatiriisi sekä nyhtis- Tikka Masala
Katso Nyhtis Tikka Masalan ohje täältä edellisestä tekstistäni!




maanantai 2. huhtikuuta 2018

Tofun paistaminen

Tofun paistaminen niin että lopputuloksena on rapsakat paistopinnat vaatii jonkin hetken aikaa, mutta lähes aina tulos on vaivan arvoinen. 
Kaikkiin ruokiin en jaksa paistopintoja paistella, sillä ruoasta riippuen aina sitä ei edes huomaa lopputuloksessa. Jos ruokalaji on jokin missä ei paljon haudutella ja maut sekä rakenteet ovat tuoreita ja ehjiä kuten thai-tyyppisissä curryissa, silloin paistopinta on parhaimmillaan, mutta jos kyseessä on esimerkiksi pitkään haudutettu pata tai muhennos, lasagne tms., ei paistopinnalla ole juuri merkitystä.

Tofun pinta kannattaa kuivata ennen paistoa talouspaperilla ja painellen liiat nesteet ulos tofusta. Tämä vähentää tofun tarttumista pannun pintaan, ja parantaa mausteiden imeytymistä tofuun.
Mielestäni paras öljy tofun paistamiseen on kookosöljy, joskus sekoittelen mukaan muitakin öljyjä kuten sesam-öljyä tai rypsiöljyä.
Pannun ja öljyn pitää olla kuuma kun tofupalat heittää pannulle. Liian kylmälle pannulle vietäessä tofu jämähtää kiinni.
Itse paistan tofun aina niin, että palat ovat pannulla järjestyksessä, ja kun yhdessä on pinta ja valmis kääntöön, kaikki voi kääntää samalla.
Kun paistopinnat ovat valmiita, laita tofut syrjään, tee muu ruoka erikseen, ja lisää paistetut tofut viimeiseksi sekaan lämpiämään. Näin rapsakkuus säilyy lautaselle asti.


Tässä yksi esimerkki missä rapsakka tofu on edukseen: 

Green Curry (erittäin helppo arkiversio):

1 pkt kiinteää tofua
2 rkl kookosöljyä (tofun paistamiseen)

1 prk kookosmaitoa
1/2 munakoiso/kesäkurpitsa
1/2 paprika
1 prk bambunversoja
1 porkkana
1/2 limen mehu
3-4 rkl (tai purkin ohjeen mukaan) Green curry pastea

Jasmiiniriisiä tai valitsemiasi nuudeleita

Keitä riisi tai nuudelit.
Paista tofu rapsakaksi, laita syrjään odottamaan muuta ruokaa. 
Suikaloi vihannekset ohuiksi, paista pannulla pari minuuttia, lisää green curry paste ja kookosmaito, keitä korkeintaan muutama minuutti, lisää limen mehu sekä tofut ja tarjoile riisin tai nuudeleiden  kanssa!






lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kylmäsavutofu-kiusaus


Olen aina ollut perunan ystävä, mutta nuorempana perunaa tuli käytettyä omassa kokkailussa vähän vähemmän. Liekö syynä kaikki mediaseksikkäämmät vaihtoehdot, kuten pastat, riisit, quinoat, couscousit sun muut.
Mutta peruna ansaitsee paikkansa ruokalistassamme säännöllisesti jo ihan siitä syystä että se kuljetetaan lähempää kuin muut vaihtoehdot. Se on myös ns. täysruokaa, eli jalostamatonta, ja kaikki osansa tallella kun se saapuu jääkaappimme kylmäosioon. 
Lapsuudessani rakastin kinkkukiusausta, mutta tässä vaihtoehto jonka takia kukaan ei ole joutunut kärsimään ja luopumaan hengestään:

Kylmäsavutofu-kiusaus

1 pkt Jalotofun kylmäsavutofua
n. 1 kg perunoita (yleislaatu)
(n. 2 dl kotimaisia herneitä. Nämä laitoin vain kuvassa olevaan kiusaukseen kun tyhjensin pakastinta. Sopivat ihan hyvin sekaan, mutta ei missään nimessä vaikuta reseptiin muuten kuin proteiinin ja ulkonäön osalta )
2 sipulia (tai 1 iso sipuli)
3-4 valkosipulinkynttä
2-3 dl kaurakermaa
mustapippuria
valkopippuria ripaus
merisuolaa

Perunat kuoritaan, kaikki kiinteät suikaloidaan, sekoitetaan, mausteet sekoitetaan mukaan, ja kerma lisätään kaiken päälle. 
200-asteiseen uuniin tunniksi, jos alkaa palaa pinnalta niin laske alemmas/laita foliota päälle suojaksi. Anna asettua hetki ennen tarjoilua, niin kerma ei ole niin juoksevaa kiusauksen pohjalla.

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Trondheimin Tofu

Tämä ruokalaji on monen arki-illan pelastaja ollut jo vuosia. Ennen kasvissyöjäksi ryhtymistä tein sen kalasta, mutta se on ollut ihan yhtä hyvää tofusta tehtynä! Kerran tein sen soijasuikaleistakin, ja toisen kerran seitanista, mutta tofu on ollut paras.
Reseptin sain joskus noin 12 vuotta sitten silloiselta työkaveriltani, jolle valitin etten osaa tehdä mitään kalasta. Hän antoi minulle luottoreseptinsä jonka sitten vegeistin myöhemmin. Tässä siis teille Trondheimin Tofu a.k.a. Tuulan Tofu:

Trondheimin Tofu

 -Keitä-
2 dl jasmiiniriisiä
(voit maustaa riisiä suolalla ja esim. kurkumalla josta tulee kiva värikin)
-Lisää riisi uunivuoan pohjalle-

-pilko ns. kalapuikon kokoisiksi paloiksi-
1 pkt kiinteää tofua
-asettele tofut hienosti riisin päälle-

-kiehauta pikkukattilassa seuraavat sekaisin-
1,5 dl vettä
1 liemikuutio
3-4tl currya
75g margariinia (esim. Sunnuntain laktoositon leivontamargariini, tai muu vegaaninen jossa suuri rasvaprosentti)
-Kaada keitos tofujen ja riisin päälle tasaisesti-

-lisää kaiken päälle-
1/2 sitruunan mehu
1 tl suolaa
1/4 dl ruokaöljyä
(mantelilastuja jos ei ole allergikkoja)

Sitten uuniin noin 20 min ja 200 astetta!
Tarjoile herkku mustaherukka- tai aroniahillon kera, molemmat sopivat ihanasti curryn makuun. Toki makeat chutneyt ajavat myös hyvin asian.




Variaatioina olen välillä lisännyt riisin sekaan papuja, joskus rusinoita, kaiken päälle paprikasiivuja, ja joskus olen oikein mennyt villiksi kalorien kanssa ja keittänyt kattilassa veden sijaan kookosmaitoa. Se vasta herkku olikin!
Nyt nälkäisenä tätä kirjoittaessani haaveilen että seuraavan kerran kokeilen lisätä rusinoita riisin joukkoon, tehdä keitoksen kookoksesta, ja lisätä mantelilastuja päälle. Se voisi voittaa kaikki tähän asti kokeilemani versiot! :)