keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Trondheimin Tofu

Tämä ruokalaji on monen arki-illan pelastaja ollut jo vuosia. Ennen kasvissyöjäksi ryhtymistä tein sen kalasta, mutta se on ollut ihan yhtä hyvää tofusta tehtynä! Kerran tein sen soijasuikaleistakin, ja toisen kerran seitanista, mutta tofu on ollut paras.
Reseptin sain joskus noin 12 vuotta sitten silloiselta työkaveriltani, jolle valitin etten osaa tehdä mitään kalasta. Hän antoi minulle luottoreseptinsä jonka sitten vegeistin myöhemmin. Tässä siis teille Trondheimin Tofu a.k.a. Tuulan Tofu:

Trondheimin Tofu

 -Keitä-
2 dl jasmiiniriisiä
(voit maustaa riisiä suolalla ja esim. kurkumalla josta tulee kiva värikin)
-Lisää riisi uunivuoan pohjalle-

-pilko ns. kalapuikon kokoisiksi paloiksi-
1 pkt kiinteää tofua
-asettele tofut hienosti riisin päälle-

-kiehauta pikkukattilassa seuraavat sekaisin-
1,5 dl vettä
1 liemikuutio
3-4tl currya
75g margariinia (esim. Sunnuntain laktoositon leivontamargariini, tai muu vegaaninen jossa suuri rasvaprosentti)
-Kaada keitos tofujen ja riisin päälle tasaisesti-

-lisää kaiken päälle-
1/2 sitruunan mehu
1 tl suolaa
1/4 dl ruokaöljyä
(mantelilastuja jos ei ole allergikkoja)

Sitten uuniin noin 20 min ja 200 astetta!
Tarjoile herkku mustaherukka- tai aroniahillon kera, molemmat sopivat ihanasti curryn makuun. Toki makeat chutneyt ajavat myös hyvin asian.




Variaatioina olen välillä lisännyt riisin sekaan papuja, joskus rusinoita, kaiken päälle paprikasiivuja, ja joskus olen oikein mennyt villiksi kalorien kanssa ja keittänyt kattilassa veden sijaan kookosmaitoa. Se vasta herkku olikin!
Nyt nälkäisenä tätä kirjoittaessani haaveilen että seuraavan kerran kokeilen lisätä rusinoita riisin joukkoon, tehdä keitoksen kookoksesta, ja lisätä mantelilastuja päälle. Se voisi voittaa kaikki tähän asti kokeilemani versiot! :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti